Empatia, lukeminen ja mielikuvitus

Sanna-Leena Knuuttila, Risto Niemi-Pynttäri ja Urho Tulonen

Fiktion lukemisen sanotaan kehittävän empatian taitoja, sillä tarinoiden henkilöhahmoihin eläytymisen katsotaan kehittävän kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Mutta mihin tämä perustuu? 

Empatia, kyky myötätuntoon viittaa kykyyn tunnistaa toisen mielentila ja osallistua siihen. Mutta kuinka lukeminen, jossa ei fyysisesti kohdata ketään toista eikä olla todellisissa tilanteissa, voi kehittää empaattista kohtaamiskykyä? 

Empatian kokemusta on jaettu kolmeen eri alueeseen 

  1. toisen ihmisen kohtaamisessa ilmenevään 
  2. kertomalla välittyvään 
  3. kuvittelemalla omaksuttuun

Aidoin tilanne on nimenomaan kasvotusten syntyvä välitön empatia. Toisen ihmisen kohtaamiseen on todettu liittyvän myös paljon kerrottua ja kuviteltua. Toisen mielentila ei siirry suoraan toiseen, ikään kuin telepaattisesti: toisen ihmisen tunteita ymmärretään aina eläytymällä. Tällä on hyvä puolensa: tunteen vallassa saa mahdollisuuden suhteellistaa oman tunteensa. On monelta kannalta hyvä, ettei empatia ole toisen tunteeseen sulautumista. Esimerkiksi harhaisista tai epätoivoisista tunteista irrottautuminen edellyttää toista ihmistä ja hänen todellisuudentajuaan – se  mahdollistaa mielialan muutoksen. 

Silloin, kun koemme empatiaa toista kohtaan, simuloimme toisen tunteen itseemme. Kuvittelemme, miltä toisesta tuntuu. Toisen tunteiden kuvittelu tapahtuu muun muassa lukemalla. Lukija ei näe henkilöä, vaan hahmottaa hänet mielessään. Elokuvaa katseleva kuvittelee toisella tavalla: hän näkee näyttelijän, mutta eläytyy henkilöhahmon maailmaan. Tekstistä hahmottuva henkilö ei piirry niin tarkasti esiin, kuin elokuvan hahmo – se että henkilö ei näy, antaa enemmän tilaa lukijalle kuvitella henkilöä. 

Romaanin tai elokuvan henkilöt eivät kuitenkaan ole todellisia. On sanottu, että empatiakin on fiktiivistä, jos se on fiktion luomaa. Lukija tietää kuvittelevansa. Todellisessa elämässä empatialla on vaikutusta: se voi johtaa päättäväiseen toimintaan tai lamaantumiseen ja itsesyytöksiin.

Koska romaanien ja elokuvien henkilöt eivät ole vuorovaikutuksessa lukijan kanssa, olisikin puhuttava kvasi-empatiasta. Kun lukija tai katsoja ei voi vaikuttaa henkilöön, hänen empatiansakin jää kuvitteelliseksi. 

Toisaalta lukija voi olla hyvinkin vahvasti kuvitteellisessa vuorovaikutuksessa henkilöhahmon kanssa. Hän vastaa kuvittelemalla niihin asioihin, mitä romaanin henkilö kokee.  Hän voi elää ja osallistua kuvittelemalla elämään, joka ei ole totta. Vaikka hän ei saa elämänkokemusta, hän saa mahdollisuuksien tajua.

Mielikuvitus on siis keskeinen osa empatiaa, ja siksi henkilöihin eläytyminen lukemalla kehittää empatiakykyä.

Susanne Schmetkamp and Ingrid Vendrell Ferran: Introduction: Empathy, Fiction and Imagination. (2019)   https://doi.org/10.1007/s11245-019-09664-3 (katsottu: 24.8.2020).