Kriisit ja kuvittelun resurssit

Sanna-Leena Knuuttila, Risto Niemi-Pynttäri ja Urho Tulonen

Fiktiolla on uskottua suurempi vaikutus nuorten aikuisten mahdollisuuksiin selviytyä elämän kriiseistä, koska fiktio luo kuvittelun resursseja. Elokuvat, kirjallisuus, pelit ja musiikki osoittavat, että mielikuvitus ei ole niin yksityistä, kuin aiemmin on luultu. Vaikka utopioilla ja dystopioilla, komedioilla ja tragedioilla ei näyttäisi olevan mitään tekemistä todellisuuden kanssa, ne kehittävät mahdollisuuksien tajua.

Kuvittelu heijastaa ihmisen maailmaa ja työstää siinä piileviä mahdollisuuksia, siksi fiktiolla on todellista merkitystä yhteiskunnassa. Kulttuuripsykologia onkin osoittanut, että mielikuvitus on yhteiskunnallinen resurssi siinä, missä käytännön tiedot ja taidot.

Työn, ihmissuhteiden ja merkityksellisen elämän umpikujat ovat sekä yksityisiä että yhteiskunnallisia. Tämä siksi, koska työn ja toimeentulon lisäksi yhteiskunnallista on myös tulevaisuuden luominen.  Yhteiskunta tavallaan kuvittelee uusia mahdollisuuksiaan fiktion ja niitä luovien medioiden kautta. 

Näin siis nuorten aikuisten näköalattomuutta voi pitää myös osattomuutena tulevaisuuden uusista mahdollisuuksista ja yhteiskunnasta sekä sen uusista mahdollisuuksista. Näköalattomuus liittyy heikkoon kykyyn kuvitella mahdollisuuksia. Kriiseissä se liittyy myös heikkoon vastuun ottamisen kykyyn: näköalattomuus merkitsee myös sitä, ettei nähdä asioita, jotka olisivat vastuun ottamisen arvoisia. 

Kriiseistä selviytymisen resurssit: 

  1. ystävien ja omaisten tuki, sosiaaliset resurssit
  2. tiedot ja taidot muutoksen tekemiseen
  3. kuvittelun resurssit, fiktio, jossa oma kuvittelu liittyy yleiseen.

Kulttuuripsykologi Tania Zittoun (2007) katsoo, että nuorten maailmassa fiktio edistää olennaista vapauden tajua. Mielikuvat siitä, mikä kaikki on mahdollista, ilmaisee vapauden aluetta. Se on Zittaun mukaan hyvin kehittynyt länsimaisessa kulttuurissa.  

Kuvittelun (symbolisilla) resursseilla Zittoun (2007) viittaa elämyksiin musiikin, kirjallisuuden, elokuvan ja taiteen alueilla. Näiden medioiden luoma mielikuvasto ei ole niin yksityistä kuin usein luullaan. Yksilön kannalta ne merkitsevät rikasta yhteyttä psyykkisen ja sosiaalisen välillä.

Kyky kehitellä ja toteuttaa kuvitteellisia mahdollisuuksia on vahvaa niillä, jotka tekevät taidetta. Syventyvä lukeminen on myös tällaista työskentelyä. Lukijalla on edessään sanoja ja tekstiä, joiden avulla hän kokee elämyksiä. Keskeistä on, että näitä mielikuvia työstetään. 

Pääasiassa mielikuvitus on kuitenkin haihtuvaa aineistoa. Se ei tule muuttumaan todeksi, koska kuvittelun resursseja käytetään epäsuorasti. Taidekaan ei luo suoraa suhdetta todellisuuteen, samoin kuin leikki, se on oma maailmansa.

Fiktio on siis toteutumattomien ja vapaiden mahdollisuuksien kenttää. Tosiasiallisen elämän tasolla kyse on nuorten kyvystä selviytyä kriiseistä ja vastuullisuuden omaksumisesta. On paradoksi, että viimeistään elämän kriiseissä – kun ihminen on toden edessä – hän joutuu hahmottamaan mahdollisuutensa, tekemään valintoja ja sitoutumaan niihin.

Nuoret aikuiset ovat usein siirtymävaiheessa, joka on alkanut usein kokeilujen, erehdysten, rajojen rikkomisen myötä. Näiden psykososiaalisten seikkojen vastapuolena ovat Zittounin (2007) mukaan työvoimapolitiikka, pätkätyöt, opiskelun säätely ja varattomuus. Nämä kaksi puolta muodostavat selvän vastinparin: yhteiskunnallinen epäluottamus vahvistaa sekavaa nuoruutta ja päinvastoin.

Positiivinen tie parempaan tulevaisuuteen on nuorilta usein suljettu. Zittoun (2007) sanoo, että vain harvoin nuorilla on mahdollisuus ottaa vastuuta niistä asioista, joita he itse arvostavat. Sen sijaan nuorille tarjottu vastuu edellyttää usein omista toiveista luopumista ja sopeutumista totunnaiseen työelämään. Harvemmin nuoret pääsevät tehtäviin, jotka he itse kokevat vastuun ottamisen arvoisiksi.

 

Zittoun, T: 2007, “Symbolic resources and responsibility in transitions”
(in Young, Nordic Journal of Youth Research, vol 15 (2): 193-211)